ASIAKAS

Jätekukko

Jätekukko

Jätekukko on kuntien omistama jätehuoltoyhtiö, jonka tehtävä on tuottaa kunnille lakisääteisesti kuuluvat jätehuollon palvelutehtävät osakaskuntiensa puolesta.

Jätekukon yritystunnus, jäteautojen ulkoasu, verkkosivusto ja jäteastiatarroitusten ilme uudistuvat lokakuusta alkaen. Ilmeen uudistamisessa on yhteistyökumppanina ollut Mainostoimisto Ad Kiivi.

Visuaalisen ilmeen punakeltainen värimaailma säilyy, mutta uudistunut ilme on aikaisempaa vihreämpi. Limenvihreä sävy on paitsi esteettisesti miellyttävä, myös symbolisesti uusia mahdollisuuksia merkitsevä. Sitruunankeltainen sävy henkii lämpöä ja tulenpunainen viestii symbolisesti energiaa ja rohkeutta.

Uusi yritystunnus on pehmeämpi, ajanmukaisempi ja raikkaampi. Yritystunnuksen lämmin harmaa luo kontrastia modernille värimaailmalle. Yhtiön slogan "Siistiä!" on saanut uuden kirjoitusasun yritystunnuksen yhteyteen.

Liikemerkin kukkamainen ja liekkiä muistuttava muotokieli tukee konseptia uudesta, ympäristöystävällisestä, energisestä ja innovatiivisesta Jätekukosta.

Uudistettu ilme kertoo aktiivisesta ja palvelevasta yhtiöstä, joka pyrkii ympäristöhaittojen vähentämiseen.  

KUVAT

Jätekukko logo

www.jatekukko.fi

Katso www.jatekukko.fi

Jätekukko käyntikortit

Jätekukko a4

Jätekukko powerpoint ppt

Jätekukko auto

PROJEKTIN TIEDOT

Tagit

Tekijät

  • Ricardo Patino
  • Simo Huovinen
  • Pasi Piirainen
 
 
Takaisin edelliselle sivulle